Julkaisut ja artikkelit

Kun odotin bussia ensimmäiselle leirille lähtiessäni, mietin jännityksellä, että mitä kaikkea hyvää näistä leireistä lapsille ja itselleni sairaanhoitajaopiskelijana seuraakaan. Toimin ohjaajana Hauhon leirillä. Jo itsestään leirin nimi Näe Hyvä Mussa kihelmöi rinnassani. Niinkuin keväällä kylvetyt siemenet peltoon, eivät vielä siinä vaiheessa näytä paljoakaan itsestään, mutta odotapas kun lähestytään syksyä, alkaa pellosta nousta mitä mahtavimpaa satoa. Eri värisiä kasviksia, eri muotoisia kasviksia, eri väriset kukat kaikessa loistossaan. Jokainen niin ainutlaatuinen – ei ole kahta samanlaista.

Näin ajattelen myös Näe Hyvä Mussa -leiristä. Lapsissa on valtava potentiaali kaikkeen hyvään. Joillakin lapsilla se hyvä on vain vielä kätkössä, se pitää saada esiin. Ohjaajina havainnoimme lapsia leirin aikana, sieltä alkaa tulla esiin upeita tyttöjä ja poikia. Toisella on niin hieno kyky ottaa muita huomioon ja puolustaa heikompaa lasta, tätä piirrettä lapsessa tulee vahvistaa. Vaikkapa sanomalla hänelle,  olet upea leiriläinen, huomioit hienosti muita leirikavereita. Kiitos sinulle tästä. Näin pienillä kommenteilla saadaan lapsi tuntemaan, että hän on erityinen ja tärkeä. Kun viisi leiriä on ohi ja jo paljon aikaisemminkin, alkaa näkyä lapsissa sitä ihanaa ainutlaatuisuutta ja hyvää hedelmää, mitä näkyy niissä peltoon kylvetyissä siemenissä. Sato on runsas ja ainutlaatuinen. Nämä vahvistavat, tukevat, ja kannustavat leirikokemukset voivat näkyä tulevaisuudessa nuoressa ja olla vahvistamassa murrosikään ja paljon pidemmällekin. Hyvät ja kannustavat sanat ja läsnäoleva ohjaaja eivät unohdu lapselta.

Kun lapsia alkoi virrata vanhempiensa kanssa Riihimäen linja-autoasemalle ensimmäistä leiri viikonloppua kohti, oli jännitystä ilmassa. Jotkut lapset tunnistivat heti tuttuja kavereita leiri lasten joukossa. Jokunen lapsi pälyili ympärilleen hiukan hämentynein ilmein. Heti huomattuani epävarman lapsen riensin tervehtimään. Alkoikin iloinen rupattelu leirin odotuksista. Lapset ovat niin positiivisia ja yleensä aika avoimia, kun vaan heihin ottaa kontaktin. On tärkeää, että kukaan lapsista ei jää yksin, tästä me ohjaajat pidämme huolen, heti alusta alkaen. Tämä vahvistaa lapsen kokemusta yhteyteen ja että hänestä välitetään ja että ohjaajat ovat häntä varten. Tarina kertoo, että joku lapsista olikin luullut, että ohjaajat asuvat Hauhon leirikeskuksella ja ovat vain heitä leiriläisiä varten, aina siellä ottamassa vastaan uudet leiriläiset. Ei huonompi idea, lapselle kaikki on niin yksinkertaista.

Kun sitten ensimmäisenä leiriaamuna, vatsat täynnä ravitsevaa aamupalaa, suuntasimme kohti rakennusta, jossa aloitimme yhteiset tutustumisleikit. Ilmassa oli positiivista värinää. Jokainen lapsi kertoi mistä pitää ja mistä ei pidä. Oli ilo huomata, miten paljon oli yhteisiä asioita mistä lapset pitivät. Ne yhdistivät lapsia, ja sillä tavoin voimme ohjaajina ottaa huomioon asioita, joista lapset pitivät. Esimerkiksi toiset tykkäsi leipomisesta, päätimme järjestää muffinssin leivontaa. Toiset tykkäsi piirtää ja pelata pelejä, tätä iloa järjestiin koko porukalle. Toinen lapsi halusi ommella ja askarrella, siihen tuli mahdollisuus jo heti leirin alusta. Oli ihana antaa palautetta lapselle, joka ompeli oma-aloitteisesti pienen mäyräkoiran pehmeästä ruskeasta kankaasta, että miten kärsivällisesti  sinä teit ompelun loppuun ja lopputulos oli upea. Kyllä siinä lapsen kasvot paistoi kuin aurinko. Hän tunsi onnistuneensa.

Lasta voi vahvistaa hyvinkin pienin elein ja sanoin. Myönteisyys alkaa näkyä lapsessa aika pian. Epävarmasta lapsesta alkaa näkyä piirteitä, että hänen itsetuntonsa on saanut vahvistusta. Lapsi on huomannut, että hänet huomataan ja häntä kuunnellaan sekä hänen toiveitaan toteutetaan. Se tuo lapselle vahvan tunteen hänen merkityksestään ja ainutlaatuisuudestaan pienenä ihmisenä. Esimerkiksi keittiön emäntä kysyi lapsilta ruokaillessamme, mitä he toivoisivat Lauantain iltapalaksi seuraavalla leirille, kuin yhdestä suusta lapset huusivat, että pizzaaaaaa. Kun seuraava leiri koitti, launtai-iltana oli lapsille pizzaa, kyllähän tämä toi ilon keskellemme ja kokemuksen lapsille, että sillä on merkitysta mitä he toivovat. 

Kun lapsen itsetunto on vahvistunut leirillä, hymy on herkemmässä, lapsi työskentelee ryhmässä luonnollisesti, huomioi toisia ja on itse aktiivinen,  lapsi rohkenee kertoa mielipiteensä ja ajatuksiansa vapautuneemmin. Tämä johtuu siitä,  että lasta on huomioitu leirillä erityisellä tavalla, kuunneltu, vahvistettu itsetuntoa ja annettu myönteistä palautetta. Leirillä on toteutettu lapsen unelmia, näin lapsi on saanut kokea, että hänen toiveillaan ja sanomisillaan, on mahdollista toteutua ja että lapsi on otettu tosissaan. Lapsi on tullut kuulluksi ja hän on saanut kokea aikuisten pyyteetöntä läsnäoloa, koko pitkän viikonlopun ajan. Ei ihme, jos vanhempien kertoman mukaan lapset jo odottavat seuraavaa leiri viikonloppua.  

Kysellessäni vahemmilta palautteessa, onko tämä Näe Hyvä Mussa -ajatus näkynyt lapsessa. Lähes kaikki vanhemmat olivat huomanneet, lapsessa iloisuutta, joitain poikkeuksellisia tilanteita, joissa vanhempi oli esimerkiksi havahtunut, että miten tuo mun lapsi noin sanoi, se oli jotain kaunista, jota ennen ei ollut tullut lapsen suusta. Kyllä hyvän huomaa vanhemmatkin. Moni vanhempi oli huomannut paremman keskusteluyhteyden lapsen kanssa, lapsi oli kertonut kivoja asioita leiristä ja sanoi jo odottavansa uutta leiriä.

Näe Mussa Hyvä -leirillä toteutetaan positiivista pedagogiikkaa. Tämä perustuu siihen,  että  voimme ohjaajina vahvistaa lapsen luonteenvahvuuksia ja myönteisten tunteiden tunnistamista.  Lapset saavat kokemusta erilaisista perheistä tulleista lapsista, kaikki ovat yhtä arvokkaita ja ainutlaatuisia lapsia. Kaikkia lapsia pyritään huomioimaan tasavertaisesti. Lasten toiveita toteutetaan. Joku lapsista tykkää urheilusta, joten niille lapsille järjestetään yltäkyllin erityyppisiä urheilumuotoja. Urheilussa on hieno puoli, se että siinä lapset harjaantuvat tiimityöskentelyyn. Järjestimme leikkimielisiä kilpailuja, joissa pieni ryhmä taisteli yhdessä toisia ryhmiä vastaan, pomppien korien päällä ja kuljettaen koria mukanaan, niin että jalka ei kosketa maata, viestin tavoin edettiin ja voittaja oli se joka oli ensimmäisenä maalissa. Lopputuloksessa huomioitiin,  kuka on nopein, kenen tiimi toimi hyvin yhteistyössä, miten lapset huomioivat toisiaan ja loivat reilun kilpailuhengen. Kehitys oli nähtävissä upealla tavalla, joillakin lapsilla vahvemmin kuin toisilla. Joku lapsi joka ei alussa tullut mukaan kilpailuun, toisella leirillä olikin jo innokkaana ryhmässä mukana. Lapsen kokemus siitä, että hän kuuluu tähän tiimiin ja joukkoon, vahvistaa hänen tunnetaitojaan ja yhteistyötaitojaan. Nämä taidot ovat ensiarvoisen tärkeitä lapsen kehitykselle ja kasvulle.

Nyt kun koronavirus astui kuvioihin, leirit ovat tauolla meidän kaikkien suruksemme. Toivon kuitenkin, että lapsille on jäänyt jotain hyvää muistoksi jo niiltä kahdelta leiriltä,  jotka ehdimme pitää. Antaa hyvän kasvaa ja vahvistua.

Toivottavasti nähdään pian, niin lasten kuin upean tiimimme kanssa, johon kuului Sami, Teemu, Matias, Suvi ja Vilma.

Pienen pieni hymy ja pienen pieni halaus nämä kaikki kuuluu suureen ystävyyteen!

Aurinkoisin kevät terveisin

Sirpa sh-opiskelija, leiriohjaaja

POSITIIVISTA ENERGIAA

Aloitimme molemmat tammikuussa sosiaalialan harjoittelun Riihimäen Näe hyvä mussa -toiminnassa. Olemme toiminnan kautta päässeet perehtymään ja omaksumaan positiivisen pedagogiikan suuntauksesta. Olemme molemmat aiemmin työskennelleet enemmän nuorisotyön leireillä, joten on ollut mahtava päästä näkemään erilaista leiritoimintaa. On myös hienoa nähdä, millaisia vaikutuksia tämän tapaisella leiritoiminnalla on lapsille.

Positiivisella pedagogiikalla tarkoitetaan kasvatusopillista suuntausta, jonka lähtökohdat tulevat positiivisesta psykologiasta. Tarkoituksena on painottaa luonteenvahvuuksien huomaamista sekä niiden kehittämistä ja myönteisten tunteiden tunnistamista sekä hyödyntämistä. Tavoitteena suuntauksessa on hyvien hetkien havainnointi, myönteisten tunteiden tunnesanojen oppiminen ja myönteisten hetkien tavoitteellinen lisääminen arjessa. Lapsen ymmärrys vahvuuksistaan tulee yleensä aikuisen kautta, jonka vuoksi aikuisen tulee sanoittaa näkemäänsä hyvää. Vahvuuksien sisäistäminen lisää lapsen itsetuntemusta ja oman persoonallisuuden hahmottamista.

Positiivisen tunnelman nostattama into ylläpitää päämäärällistä tekemistä lisäksi tehtävissä, jotka tuntuvat arkipäiväisiltä ja vaativat ahkerointia. Ilo on helposti tarttuvaa. Hymyn ja nauran ylläpitämiseen panostaminen lisää mielihyvää. Me olemmekin saaneet nähdä Näe hyvä mussa -toiminnassa jo kahden leirin jälkeen, kuinka tämä positiivinen tunnelma on tarttunut jokaiseen leiritoiminnan aikana. On ollut ilo oppia, kuinka tärkeää positiivisen ilmapiirin luominen on ja kuinka merkityksellistä toiminta on niin lapsille kuin perheille.

Meistä on hienoa olla tämän kevään aikana mukana toiminnassa, jonka tavoitteena on nähdä hyvä itsessään ja muissa. Odotamme innolla kevään tulevia leirejä!

Hämeenlinnan Näe hyvä mussa -leirien teemana on tänä keväänä supersankarius ja supervoimat. "Mitä ne on?" "Mä olen Hermione ja osaan taikoa", kuului lasten suusta, kun ensimmäisen kerran tavattiin. Leiripedagogi Heidi alusti teemaa: "Jokaisella meillä on omia supervoimia, ihan jokaisella. Tällä kertaa emme siis ole mitään sarjakuva- tai elokuvahahmoja vaan ihan omina itsenämme ja etsimme omia vahvuuksiamme ja voimiamme." "Tylsää", kuului jostain. Onko tosiaan näin? Onko omien vahvuuksien etsiminen ja löytäminen tylsää?

Aikuisena varsinkin on todella helppoa olla kriittinen itseään kohtaan. Aina voisi olla parempi työntekijänä, vanhempana, liikkujana, ihmisenä... ja tehdä asiat paremmin. Tunnistatko ajattelutavan? Juontaako tämä juurensa siihen, että varsinkin ennen vanhaan usein ajateltiin, että lapsi ylpistyy, jos häntä kehuu? Vanhan sananlaskun sanoin: "Vaatimattomuus kaunistaa". Onneksi enää ei uskota näin! Muun muassa tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kiteyttää: 

”Todellisuudessa jokaisen lapsen pitää saada tuntea olevansa se maailman ihanin lapsi. Lapsen pitää saada tuntea kelpaavansa juuri sellaisena kuin on.”

Kaikki tietävät, kuinka hyvältä tuntuu saada positiivista palautetta. Miksi sitten kehuminen on usein hankalaa? Ja miksi myös kehujen vastaanottaminen voi olla vaikeaa? Varsinkin pienillä lapsilla on jo luonnostaan yksi supervoima, jota meidän aikuisten tulisi heissä kannustaa ja itsessämme kehittää. He eivät vähättele itseään ja uskaltavat aidosti sanoa, missä ovat hyviä, kunhan ympäristö on turvallinen ja antaa siihen mahdollisuuden
" Mä taidan oikeasti olla aika kiva."

                             
"Mä oon tällainen akrobaatti, osaan tosi hyvin kiipeillä."

"Tää on mun eka leiri, en tuntenut ketään… jännitti kovasti, mutta olin rohkea ja tulin."

Vaikka ensimmäisellä bussimatkalla kohti leirikeskusta osa lapsista ehkä miettikin, että on tylsää etsiä omia supervoimiaan, on se näyttäytynyt nyt kolmen leirin kokemuksella aivan toisenlaisena. Lapset osaavat jo nimetä omia ja ryhmän yhteisiä onnistumisia ja vahvuuksia hienosti, ja voimia kerätään innolla. Enää ei kukaan ole ehdottanut olevansa jossain roolissa, kun miettii supervoimiaan, vaan niitä on löydetty aivan arkisista hetkistä. Välillä niitä on jopa kilpaa kerrottu meille aikuisille.

Leirillä esiin nostamamme supervoimat kuten ystävällisyys, toisten huomiointi, sinnikkyys ja kärsivällisyys, ovat taitoja, joita voimme kehittää ja ylläpitää. Ne ovat myös taitoja, joita helposti pidetään itsestäänselvyytenä. Se, että olemme nostaneet niitä esiin jokaisella leirillä, yksilöllisesti ja yhteisesti, on saanut lasten silmät kirkastumaan ja hymyn huulille. Myös vanhemmat ovat olleet selkeästi iloisia ja ylpeitä, kun omaa lasta on aidosti kehuttu ja juuri hänen supervoimansa huomattu. Kenestäpä se ei tuntuisi hyvältä kuulla lapsestaan tai itsestään ihania asioita. Tämä meidän kaikkien olisi hyvä muistaa arjessa.

Meissä kaikissa on supervoimia, tunnistetaan ne ja annetaan niille arvoa! Unohtakaamme siis vanhat lannistavat sananlaskut ja luokaamme uusia, kuten:

                                 "Kellä vahvuus on, siit häntä kiitettäköön!"

Tekstin kirjoittajat:

Paula Rinne ja Heidi Pietiläinen

Olemme Hämeenlinnan Näe hyvä mussa -leirien kevään 2021 leirijohtaja ja leiripedagogi. Meillä molemmilla on takanamme useita työvuosia sekä lastensuojelussa että muissa töissä lasten ja nuorten parissa. Uskomme vahvasti positiivisen pedagogiikan voimaan!

Näe hyvä mussa -toiminnan leiriohjaaja Timon haastattelu 26.11.2019:

Timo Kuusijärvi on pitkän linjan vapaaehtoinen. ”Olen ollut Haukiputaalla nuorten riita- ja rikosasioiden sovittelijana. Käräjäoikeuden tuomari sitten totesi aikoinaan, että pitäisi oikeastaan mennä ruohojuuritasolle vaikuttamaan. Kun asun lähellä Leirikeskus Koivuhakaa, ajattelin mennä yhdelle leirille mukaan ohjaajaksi – heti ensimmäisenä kesänä olin kuudella leirillä ja siitä pitäen ollut jo 22 vuotta kesäleireillä mukana.”

”Nyt juuri sain syntymäpäiväkortin 29-vuotiaalta entiseltä leiriläiseltäni, joka 22 vuotta siten oli ensimmäisellä päiväleirillä. Ja eräästä perheestä on ollut 3 sukupolvea leirillä, tyttö, äiti ja mummo. Äiti huudahti tyttöä leirille tuodessaan, että vieläkö sinä Timo olet täällä!”

Tänä syksynä Timo on ollut ohjaajana Näe hyvä mussa -viikonloppuleireillä. Miten Näe hyvä mussa -toiminta eroaa muista lasten leireistä?

”Kuin yö ja päivä”, Timo painottaa. ”Kesäleireillä on rauhallisempaa ja yhteistyö lasten kanssa sujuu helpommin. Lapset tosissaan nauttivat leiristä. Näe hyvä mussa -leiriläisillä puuttuu kykyä olla ryhmässä. Osa porukasta ei olisi ehkä edes leirille kuulunut, vaan tarvitsisi vahvempaa hoitoa.  Aluksi otin lapsia 3–4 hengen porukoihin tekemään yhdessä vaikka lintulautaa. Hyvin se alkoi sujua, lapset kyselivät toisiltaan ja neuvottelivat, millä väreillä maalataan.”

”Iso osa leiriläisistä hyötyy toiminnasta valtavasti”, Timo kertoo. ”Leireillä saa itseluottamusta. Jotkut lapsista olivat aluksi arkoja kuin kissanpennut, säpsähteleviä eivätkä oikein silmiin katsoneet. Lopuksi tulivat viereen ja eräskin arka poika tuli ihan kainaloon kehräämään. Kun isä tuli tätä poikaa hakemaan, tuli vielä lähtiessä halaamaan. Ja kun menin leiribussiin hyvästelemään muita lapsia, osa purskahti itkuun.” Timo myöntää, että nauttiikin siitä, että lapset itkevät ikävästä. ”Sehän kertoo, että on ollut onnistunut leiri!”

”Eräs tyttö kertoi, että häntä on kiusattu koulussa, mutta viikonloppujen jälkeen hän osaa olla välittämättä. Köyhemmistä perheistä tulevia kiusataan helposti vaatteista tai siitä ettei omista älypuhelinta.

Viimeisessä viikonlopussa paikka vaihtui ja ryhmä oli isompi. Se näkyi heti villimpänä menona. Miten tiukassa tilanteessa löytää hyvän näkemisen?

”Rauhallisesti keskustelemalla. Lapset ovat oikeasti aika herkkiä, vaikka näyttäisivät kovaa naamaa. Kotiolot heijastuvat lapsista, ei ole kokemusta välittämisestä, ei ole esimerkiksi opetettu käytöstapoja. Sitäkin on paljon, että vanhemmilla ei ole aikaa kuunnella lapsia. Minä otan niitä viereen keinuun istumaan, ja kuuntelen.”

”Opetin lapsille ruuasta kiittämistä. Ensimmäisillä leirikerroilla ruokaa jakaessani kukaan ei kiittänyt. Kerroin että meillä tämä kuuluu tapoihin ja jo alkoi kuulua kiitoksia.”

”Meillä oli leirikäytäntönä positiivisuusagentit. Agenttivuorossa olevat lapset seurasivat toisten toimintaa ja kirjasivat havaintonsa. Näin lapsetkin oppivat huomaamaan toisissaan hyvän.” 

”Kun nuori töppäilee, itsetuntoa ei saisi lytätä. Kannustaa pitää. Voi sanoa, että olet sinä ihan hyvä ihmisen alku, kaikenlaista sattuu. Kun olen näin jollekin sanonut, joskus aivan silmät sädehtivät ja kysyvät niinkö, olenko? Ja oli eräskin poika, joka piti itseään ihan huonona, lähdin hänen kanssaan puutöitä tekemään. Sanoin, että kokeile vain, hyvin menee ja priimaa tulee, poika oikein innostui. Kun itseluottamus on hukassa voi mennä porukkaan, jossa ei ole hyvää tekemistä. Täällä Haukiputaalla jo 13-uotiaat vetävät hasista. On sanottava lapsille, että kyllä hyväkin huomataan, ei tarvitse hakea huomiota kielteisen kautta.”

Mitä antaisit neuvoksi tuleville ohjaajille?

”Ei saa olla liian sinisilmäinen. On ihan tervettä, että lapset tekevät kepposia eikä kukaan halua myöntää niitä. En minäkään haluaisi. Mutta lööperi pitää osata erottaa. Joskus nuoret ohjaajat uskovat liian helposti, mitä lapset sanovat. Itsellä on 8 lasta ja lapsenlapsia ja 22 vuotta leirejä takana. Näe hyvä mussa -leirillä ei oikein voi tulla ensikertalainen, tarvitaan aika kovaa päättäväisyyttä ja kokemusta leirielämästä. Ja sitten on pidettävä se, mitä on yhdessä suunniteltu. Jos on eri mieltä, siitä pitää sanoa heti iltapalaverissa eikä seuravana päivänä alkaa tehdä toisin kuin on sovittu.”

”Vielä haluaisin lausua runon, jonka kirjoitin viimeisen leirin jälkeen.”

Timo kiittää, kumartaa ja pokkaa. Uutta päin on käännetty nokkaa.                                                

Kiitokset, ystävät, toverit ja tutut. Teidän kanssa on jaettu monenlaiset jutut.

Eikä kaupungilla tarvitse piilossa lymyillä. Kun tullaan vastaan voidaan kai reilusti hymyillä!

Saapi edelleen kuulumisia vaihtaa, yhteydenottoa ei tarvitse turhaan kaihtaa.

Muistot menneistä siis reppuuni pakkaan, sen hieman haikeana selkääni nakkaan.

Ja sydäm(m)estäni toivon, että saisitte aina kulkea auringoista puolta.

Pitäkäähän ihmiset ihmeessä itsestänne huolta.

(normaalisti sydämeen ei sovi kahta ämmää, mutta minun sydämmeeni mahtuu.)

---

Näe hyvä mussa -viikonloppuleirejä järjestettiin syksyllä 2019 ensimmäistä kertaa Oulussa. Leirikokonaisuuteen kuului 5 viikonloppuleiriä elo–marraskuussa. Joka leirillä oli mukana leirijohtaja, -pedagogi sekä kokeneita vapaaehtoisia ohjaajia. Seuraavat leirit alkavat helmikuussa ja niille on nyt haku käynnissä.  

Oulun Näe hyvä mussa -toiminta käynnistyi tämän elokuun lopussa tunelmallisessa Koivuhaan leirikeskuksessa. Ensimmäiset kerrat menivät tutustuessa, kun me aikuiset opimme tuntemaan lapsia ja lapset oppivat tuntemaan aikuisia. Meille oli tärkeää, että lapset voisivat tuntea olonsa turvalliseksi NHM-leireillä. Turvallisuudentunnetta vahvistettiin selkeillä säännöillä ja rutiineilla, kuten iltasadulla ja -laululla sekä aamupiirillä. Hyvän näkemistä harjoiteltiin aluksi meidän ohjaajien sanoittaessa lasten vahvuuksia ja istuttaessa hyvän näkemisen siemeniä esim. erilaisten harjoitusten muodossa. 

Meidän tavoitteenamme oli alusta saakka se, että lapset oppisivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja näkemään myös hyvää ympärillään. Kyky nähdä hyvää liittyy vahvasti kiitollisuuteen. Kiitollisuus puolestaan on luoneteenvahvuus, joka kytkeytyy voimakkaasti onnellisuuteen. Ihminen, joka näkee ympärillään hyvää, tuntee itsensä onnellisemmaksi. Tähän kannatti siis panostaa! 

Poitiivisen pedagogiikan piirissä on askarreltu vahvuuslaseja, joiden avulla on helpompi bongata vahvuuksia kavereissa. Oulun NHM-joukossa on rillipäitä jo entuudestaan niin paljon, että päätimme toteuttaa vahvuusbongailua hieman toisella tavalla. Leirijohtaja ja -pedagogi rakastavat kaikkia agenttitarinoita, joten oli luonnollista päästää valloilleen positiivuusagentit! 

Lapset toimivat positiivisuusagentteina pienissä ryhmissä, jotka arvottiin. Agenttivuoron kesto oli "ruokailusta ruokailuun". Kuinkahan moni tietääkään, että ruokailut liittyvästi vahvasti myös Parasta Lapsille ry:n historiaan? Pula-aikana 1940-1950 -luvuilla vanhemmat halusivat lähettää lapsiaan kesäksi maaseudulle vahvistumaan, virkistymään ikätovereiden kanssa ja syömään hyvää ruokaa. Leiri-toiminnan onnistuminen mitattiin kiloina: jos lasten paino oli noussut selvästi, oli leiritoiminta ollut onnistunutta.  Oulun Näe hyvä mussa-leireillä meitä on hemmoteltu niin mahtavilla sapuskoilla, että leiritoiminta voidaan todeta aivan erinomaiseksi! 
 

Oulussa meidän aikuisten joukko koostuu leirijohtaja Tarusta, leiripedagogi Meristä ja kolmesta aivan huikeasta vapaaehtoisesta. Yhdessä muodostamme positiivisuustiedustelupalvelun johtoryhmän, jonka tehtävänä on vastata positiivisen ajattelun ja hyvän näkemisen leviämisestä Oulun alueella -tai aloitetaanko aluksi vaikka Koivuhaan leirikeskuksesta? Vastassamme on joukko ankeuttajia, jotka vaikeuttavat hyvän itsetunnon kehittymistä. Ankeuttajia ovat  esimerkiksi turvattomuus, kiusaaminen ja ikävät kokemukset. Aina näille asioille ei voi mitään, mutta agenttimme kävivät urheasti taistoon hyvän puolesta! Agenttiryhmä seurasi toisten lasten toimintaa ja kirjasi havaintonsa agenttien salaiseen muistikirjaan, jota leirijohtaja Taru luki meille viikolopun päätteeksi ääneen. Oli kerrassaan upea huomata, kuinka kauniisiin tekoihin leiriläisemme pystyivät ja miten hienosti agenttimme olivat tilanteita havainnoineet. Joku oli järjestänyt tuulikaapin kenkäkaaoksen ihan pyytämättä, toinen sanoi jotain lohduttavaa kaverille, kolmas muisti kiittää kohteliaasti ja neljäs huolehti leiripedagogin karkailevasta kännykästä. 

Meillä Oulussa on ollut aivan mahtava porukka. Nyt viimeisen viikonlopun kynnyksellä voimme haikeina, mutta kiitollisina todeta, että lapsia tulee varmasti ikävä. <3 Luotamme silti siihen, että pienet agenttimme jatkavat arvokasta työtään. Joku heistä ehkä osallistuu vielä keväällä toiseenkin Näe hyvä mussa -ryhmään? Johtoryhmä jatkaa toimintaansa onnellisena, muutama ylimääräinen kilo vyötäröllään, ja kouluttaa kevään aikana toisen ryhmän positiivisuusagentteja tänne pohjoiseen.

Näe hyvä mussa - toiminnan leirijohtaja Taru Hautala & Leiripedagogi  Meri Hirvonen

Julkisen keskustelun perusteella maassamme on kaksi huolta: hoiva- ja päiväkotien taso ja maahanmuuttajien tuoma uhka. Näiden vakavien huolten katveessa on vielä isompi joukko, josta huolestun. Sinä ja minä. Perusperheet, joilla asiat ovat toistaiseksi ihan ok, jos kysytään.

Ensin aivan tavalliset Matti ja Maija lyövät hynttyyt yhteen ja perustavat perheen. Tulee esikoiselle sisarus tai pari. Matti ja Maija käyvät keskivertotöissä ja saavat keskivertopalkkaa. Elämä puksuttaa eteenpäin, arki vain täyttyy väsymyksestä, riittämättömyyden tunteesta ja kosketuksen puutteesta.  Mutta, kaikki on ihan ok, jos kysytään, eikä mihinkään ole syytä puuttua.

Mainonta ja media toistavat kuvaa valkoisista lakanoista ja ihanasta pariskunnasta hymyilemässä perheauvoa. Matti ja Maija eivät kehtaa sanoa, että meillä ei olekaan ihan sellaista. Että jotenkin meidän perheen arki on noloa ja epänormaalia, kun olemme ovat valmiit laittamaan lapsista myynti-ilmoituksen Toriin.

Jo keskiajalla on käytetty kidutusmuotona valvottamista. Ihminen oli valmis myöntämään ja tekemään mitä vain, kunhan pääsi nukkumaan.

Vanhemman unenpuute voi kestää jopa vuosia.

Kun lapset tulevat maailmaan, valvomisen ja vastuun määrä järkyttää. Puhun sydämestäni ja rakkaudesta myös omiin lapsiini. En vaihtaisi omia lapsiani pois, saati heidän tuomaa rakkautta ja elämänkokemusta. Haluan tuoda julki ja toivoa että väsymyksestä ja tuen tarpeesta puhutaan ajoissa. 

En ihmettele, saati ole ensimmäisenä tuomitsemassa vanhempia, jotka päätyvät surullisiin ratkaisuihin päättääkseen henkensä. Sellaista en hyväksy, mutta ymmärrän. Minä ymmärrän  väsyneen, turran, voimattoman ja umpikujassa olevan vanhemman, joka on vuosi toisensa jälkeen yrittänyt parhaansa ja kukaan ei auta, koska kaikki on ihan ok, jos kysytään.

Vanhempien välinen suhde heijastuu suoraan lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa. Onnistuakseen yhdessä, hengissä ja täysjärkisenä vanhemmat kaipaavat aikaa toisilleen. Mahdollisuutta nähdä toinen ja tulla kuulluksi edes muutaman kerran vuodessa, olla muutakin kuin vanhempi.

Tarvitaan tukiverkkoa, joka auttaa ja hoitaa lapsia!

Mutta kuinka yleistä onkaan, että tukiverkko puuttuu täysin? Ei ole ketään, joka voisi olla lastesi kanssa edes pienen hetken. Tässä kohtaa olemme jo menossa täydellä nopeudella kohti metsää.

Tästä huolestani käsin olenkin niin sydänjuuriani myöden tekemässä Parasta Lapsille järjestön uutta Näe hyvä mussa -toimintaa. Tämä toiminta mahdollistaa kädenojennuksen juuri näille perheille, kun asiat on vielä ihan ok. Vielä, kun asiat alkavat suistua raiteilta, onkin mahdollisuus saada tukea.

Meidän ei kuulu eikä pidä selviytyä yksin.

Ennaltaehkäisemällä saamme vakautta ja lisää tasapainoisia huolehtivia ihmisiä yhteiskuntaamme. Heitä tarvitaan hoitamaan ihmiset kohti yhteisöllisempää ja huolehtivampaa yhteiskuntaa, jossa voisimme olla piirun verran lähempänä kaikkien tasavertaista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Rakkaudella kiittäen omia vanhempia, ystäviä ja naapuriperhettä, jotka ovat meidän perheen tukiverkko,

Katja Timlin

Se on toive, jota meistä jokainen kantaa mukana aina, kun tulemme kohdatuksi.

Jokaisella meillä on kuitenkin kokemus siitä, että toinen ihminen ei ole hyvää minussa nähnyt tai huomioinut, mutta kehittämiskohteesi tai puutteesi on kyllä nostettu esille. Toiset kuittaavat nämä kohtaamiset olan kohautuksella ja jatkavat matkaa. Toisille taas jokaisesta tällaisesta kohtaamisesta jää pieni jälki, joka pala palalta musertaa omaa uskoa siihen, että minussakin on jotain hyvää.

Tämä itsetunnon rapistuminen vaikuttaa käytökseen, kun huomaa, että tulen huomatuksi ainoastaan virheistäni, osaamattomuudestani tai poikkeavuudestani. Samaan aikaan se vahvistaa epätoivottua käytöstä, koska se tekee minut näkyväksi ja syö uskoa omaan hyvyyteen.

Tämä on tuttu ilmiö myös meidän Näe hyvä mussa – leireillä. Lapsi on ilmoitettu leirille mukanaan repullinen haasteita ja huolia. Käytöshäiriöitä, koulu- uni- ja keskittymisvaikeuksia… Pitkä lista erilaisia haasteita ja tuen tarpeita. Ilmoittajana kuormittunut vanhempi, jolla tukiverkosto heikko, huoli omasta ja lapsen pärjäämisestä jatkuvaa, joka nakertaa jaksamista. Jännittyneenä, mutta salaa toiveikkaana täytetään hakemus leirille, taustalla ajatus omasta viikonlopusta, jolloin keskittyä vaan itseensä, levätä ja ottaa aikalisää arjesta.

Samaan aikaan myös huono omatunto siitä, ettei voimat riitä tai että ei ole resursseja tarjota lapsille elämyksiä tai lomamatkoja.

Olenko itsekäs, kun haluan olla hetken yksin? 

Pärjääkö lapseni vieraassa ryhmässä, osaako käyttäytyä tai pyytää apua, jos sitä tarvitsee? Entäs jos tulee koti-ikävä? Tai sairastuu? Sekoittaako erilainen viikonloppu vihdoin hiljalleen sujuvan arjen ja kaikki haasteet palaavat?

Tällaisia pohdintoja käy varmasti jokainen aikuinen jossain vanhemmuuden vaiheessa. Vanhemmuus on jatkuvaa tasapainoilua vastuun, huolen ja kompromissien kanssa. Vanhemmuus on haastava, mutta antoisa rooli, joka on meidän aikuisten tärkein tehtävä. Varsinkin kun tätä tärkeää tehtävää suorittaa yksin, on täysin ymmärrettävää, että vastuun taakka voi tuntua ajoittain liian raskaalta kantaa. Kaikilla tukiverkosto on heikko ja avun saaminen haastavaa. Meillä yhteiskunnassamme vallitsee myös vahva pärjäämisen kulttuuri, jossa avun pyytäminen tulkitaan helposti heikkoudeksi tai osaamattomuudeksi.

Meidän mielestä avun pyytäjä on vahva ja vastuuntuntoinen, joka uskaltaa sanoa ääneen, ettei yksin jaksa.

Kukaan meistä ei pärjää kaikessa yksin! 

Jokainen on heikko tai osaamaton jossain asiassa.

Näe Hyvä Mussa -toiminta vastaa juuri tähän tarpeeseen. Parhaimmillaan toiminta mahdollistaa vanhemmille hetken lepoa, lapsille turvallisen ja hauskan ryhmän, yhteisön johon kuulua, jossa tulla nähdyksi ja kohdatuksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi juuri sellaisena kun olet. Lapsille leiri tarjoaa aikaa ilolle, pois arjesta, uusien ystävien kanssa. Viiden kerran leirikokonaisuuden aikana syntyy pysyviä kaveruuksia joista osa ainakin jää elämään myös arkeen.

Koen että tuolloin tavoitteemme on saavutettu, kun saamme palauttaa lapsen sunnuntaina kotiin hymy huulillaan, bussiasemalla vastassa levännyt ja iloinen aikuinen, jolla on jo ollut hieman ikävä omaa pientä ihmistään. Jälleennäkemisen ilo ja riemu tarttuu ja kantaa taas ainakin hetken arjen puristuksissa.

- Outi Kuikka, Näe hyvä mussa -toiminnan leirijohtaja 

Positiivinen pedagogiikka on noussut nyt paljon esiin julkisesti. Olen hykerrellyt koko syksyn jo ihan lasten vuoksi, mutta myös siksi että juuri tämä, hyvän näkeminen lapsessa, on meillä Parasta Lapsille ry:ssä uuden toiminnan vaikuttimena.

Näe hyvä mussa -toiminnassa me aikuiset mietimme omaa toimintaamme suhteessa lapsiin siten, että korostamme joka käänteessä lapsen onnistumisia ja tuemme häntä myös turvallisiin pettymyksiin. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Olen valitettavan usein nähnyt päiväkoti- ja kouluympäristössä voivottelua, kuinka haastavat lapset eivät sopeudu toimintaan.

Lapsilta odotetaan asioita, joita he eivät vielä osaa tai ymmärrä

Kaikki lapset eivät asetu hienojen opetussuunnitelmien rakenteisiin. Me suoritamme ja odotamme, että myös lapsemme suorittavat: ”Emma ei taaskaan jaksanut keskittyä jumppaan”, ”Eetulla jäi taas vesivärimaalaus kesken”, ”kyllä on kasvatus mennyt pielen, kun ei noudateta sääntöjä.”

Ajatus täytyy kääntää totaalisesti. Miten minä aikuisena voin muokata ympäristön sellaiseksi, että lapsi pystyy siinä turvallisesti ja innostavasti kehittymään?

Lapsi ei ole huono tai liian vilkas, jos ei jaksa askarrella.  

Aikuinen ohjaa toimintaa siihen suuntaan, missä lapsi loistaa.

Sanallistan jokaista onnistunutta hetkeä. Sen ei tarvitse olla upea tuotos tai temppu, vaan ihan tavallinen arkipäiväinen asia. Sen ei kuulu olla itsestään selvää, että Pekka istuu nätisti pöydässä koko ruokailun kolmenkymmenen muun lapsen kanssa.

On täysin normaalia ja odotettavissa, että Pekalla tulee spagetista mieleen mato, joka olisi tosi hauska laittaa vaikka kaverin korvaan. Aikuisen tehtävä on kuljettaa tilannetta niin, että mato ei päädy toisen korvaan ja että loppujen lopuksi lautasella onkin vain ihan tavallinen spagetti.

Mihin oikeastaan turhaudut, kun lapsi alkaa kiukutella ketarat ojollaan kaupan käytävällä?

Aikuinen kokee itse epäonnistuneensa kasvattajana, kun lapsi ei toimi odotusten mukaan. Tällöin ei ole kyse siitä, että lapsi on tehnyt väärin, vaan olemme pettyneitä itseemme ja omiin odotuksiimme. Projisoimme sen lapseen. Kamalaa, eikö?

Mitä jos antaisimme armoa myös itselle ja huomaisimme hyvän omassa toiminnassa?

Näytämme näin esimerkkiä myös lapsille. Jos en anna armoa itselleni, siirrämme taakkaa eteenpäin lapsille, vaikka tarkoituksella emme sitä tekisikään.

Totta kai me olemme vain ihmisiä. Elämäntilanteet ovat erilaisia, tukiverkkoa voi olla vähän ja joskus oikeasti harmittaa. Minä hermostun äitinä välillä enkä todellakaan osaa hioa jokaista hetkeä ennalta lapselle parhaaksi. Ymmärrän myös hyvin varhaiskasvatuksen asettamat raamit, jolloin jokaisen yksilön huomioiminen sataprosenttisesti joka hetki ei ole mahdollista.

Tarkoitus ei olekaan, että jokaisen lapsen vieressä tulee istua koko päivä, vaan panostaa niihin hetkiin, jolloin lapselle on mahdollista antaa huomiota. Muuttaa ajatustapaa ja toimintamallia aina sitä pientä hetkeä varten. Lapsellekin on todella hyvä nähdä aikuisen mokaavan ja kokevan erilaisia tunteita. Kyse onkin juuri siitä, että sanallistetaan asiat yhdessä lapsen kanssa, sekä epäonnistumiset että onnistumiset.

Usko tai älä: Ihminen muistaa kohdatuksi tulemisen aina

Kun lapsi saa aitoa ja lämmintä huomiota päivittäin, se vaikuttaa todella pitkään. Se jos mikä kehittää itsetuntoa.

Me voimme kasvattaa sukupolven, joka ei häpeä eikä häpäise, vaan huomaa hyvän itsessä ja muissa.

Isossa mittakaavassa se muuttaa maailman.

Kiitos, olitpa ihana, kun jaksoit lukea tämän kokonaan loppuun!

- Katja Timlin, Näe hyvä mussa -hankekoordinaattori